Kuten olette jo aikaisemmista kuvista ehkä huomanneet, istuntani näyttää niin esteratsastajan istunnalta, että itku meinaa tulla. No, ratsastuksenopettajamme totesi minulle sitten, että näytän ihan ankalta ja uhkasi tuoda kotoaan lasten leluankan, joka sanoo KVAAK. Jostain syystä tämä uhkaus tehosi, ja treenasin kahdessa päivässä vatsalihaksiani enemmän kuin moneen vuoteen.
Mutta tosiaan. Menin sitten K.N. Specialin, eli helpon B:n radan Preerialla. Voin sanoa, että olin itse ihan varma, että penkin alle meni, koska minusta tuntui koko ajan, että hevonen oli kauhean pitkänä, eikä kulkenut askeltakaan peräänannossa ja painoi kädelle. Mutta paperi sanoi sitten jotain ihan muuta, ja sain prosenteiksi, jo otsikossakin mainitun 67,08 ja sijoituimme sijalle 4.
Huh, oli kyllä itsellänikin ensimmäinen helpon B:n rata, joten parempaa tulosta en olisi osannut toivoakkaan, koska radalle lähdin tavoitteena muistaa rata, päästä se hyväksytysti läpi ja että hevonen menee oikeassa askellajissa.
Pieni ero istunnassa. |
Hieno lehmä <3 |
Eipä muuta sitten tällä kertaa, huomenna saatan olla villi ja lähteä tapattamaan itseni Kakaran kanssa pellolle, raukka kun on vihdoin saanut talvitöppöset alle, aina puolentoista viikon "kesäloman" jälkeen.
~ Jojo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan kommentoida nätisti (: