lauantai 10. marraskuuta 2012

Juoksutusta, ainakin melkein

Tosiaan, eilen olikin sitten vapaa päivä, koska en enää illalla pimeällä viittinyt mennä kentälle irtojuoksuttamaan, vaikka oli tarkoitus.
Tänään kokeiltiinkin sitten juoksuttamista (Iida oli kerran aikaisemmin juoksuttanut). Ite en ollu monee vuotee juoksuttanu hevosta, joten oli itelläkin vähän hakemista, mutta kivahan se oli kokeilla.
Ensinnäkin, käynnissä ei voi kävellä ympyrää. Ei missään nimessä. Joten käveltiin sitten liinan kanssa ympäri maneesia, ja kokeiltiin kävellä ympyrällä, niin että kävelin itse edessä takaperin ja poni käveli sitten perässä. Se sujui ihan hyvin.
Ravissa ympyrällä pystyikin jo menemään, ja astui todella hyvin alleen, vaikka ei nyt varsinaisesti peräänantoon mennytkään, mutta ravi on silti kehittynyt todella paljon siitä, mitä se oli vielä muutama kuukausi sitten, enää ei vaan juokse, vaan nyt jo miettii että missäs ne kintut meneekään.
Sitten vaihdettiin suuntaan ja käveltiin ympyrällä taas samalla tavalla, itse peruutan edessä ja Nakki kävelee perässä. Nyt pystyin menemään jo hieman kauemmas, eikä tullut heti luokse.
Ravattiin tähänkin suuntaan, ja ravasi todella hyvin.
Sitten ajattelin kokeilla, että pystyykö poikaa juoksuttamaan laukassa, ja pystyihän sitä, ainakin hetken kerrallaan, ennekuin rupesi kaatumaan ulospäin, eli puskemaan vasempaan (juoksutin siis oikeaan kierrokseen). Laukan jälkeen ravi näyttikin sitten jo todella hyvältä.
Käveltiin hetki ympäri maneesia liinan kanssa, kunnes tulimme Iidan kanssa tulokseen (kyllä, edelleenkin se sama Iida kuin aikaisemminkin) että irtojuoksutetaan poneja hetki, kun olivat molemmat aika virtaisia.
Päästettiin siis molemmat ponit irti, ja vähän kun maiskutti ja nosti käsiään, niin kyllä juoksivat! Komeat ravilisäykset tuli ja muutakin hienoa, kuten ensimmäinen pukki Prinssiltä, en ollut ikinä ennen nähnyt sen pukittavan : D
Tämän jälkeen tehtiin taas vähän luottamusharjoituksia, kuten väistämistä (takaosa väistää hyvin, etuosan väistäminen on joko peruutus tai eteenpäin kävely), peruuttamista ja kävely-stop -työskentelyä. Ne sujuivat jo todella hyvin.
Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen juoksutukseen, poni teki ainakin melkein sitä mitä halusinkin, käynnissä ympyrällä kävelyn kanssa nyt on vielä tekemistä, mutta kyllä se siitä kunhan rupean säännöllisemmin juoksuttamaan. Hyvä meidän joukkue! : D
Kuvia edellisestä irtojuoksutuksesta, tällä kertaa ei saatu kuvia (:






-Jojo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistathan kommentoida nätisti (: