Tunti alkoi alkuverkalla, tottakai. Ravia molempiin suuntiin, 2 vierekkäin olevan puomin yli ja muutamat pätkät laukkaa. Herra oli sitä mieltä että kaksi pumia vierekkäin on NIIIIIN iso este, että sen yli on pakko hypätä. Ainakin ensimmäiset miljoona kertaa, ennenkuin tajusi, että hei, näistähän voi ihan ravata yli! Hölömö heppa (:
Sitten siirryttiin esteille, tosin, aloitetiin n. reunoilta 40cm korkeasta ristikosta, keskeltä n. 30cm. Esteet olivat siis molemmilla pitkillä sivuilla, ja molemmissa kierroksissa hyppäsin molempia pyörien ns. ympyrällä. Herra oli selvästi enemmän innoissaan kuin mie (olenhan siis itsekkin esteratsastaja, ja nämä 3vko koulua ovat olleet tuskaa ): ), ja kovasti kiihdytti esteelle, vaikka hyppäsikin sitten ihan hyvin. Esteen jälkeen otin aina pitkän sivun loppuun asti laukkaa, estettä lähestyin siis ravissa.
Muutaman hypyn jälkeen esteitä nostettiin, toinen este oli n. 55cm pysty, ja toinen 65cm pysty. Hyppäsin näitä samalla tekniikalla, molempiin suuntiin. Hyviä hyppyjä tuli, muutaman kerran lähti liian kaukaa ja yksi tuli liian lähelle, muuten osasi hyvin asetella askeleet ja kinttunsa, herralla kun on välillä vähän ongelmia hahmottaa missä jalat menee : D
Kun olin tyytyväinen hyppyihin, ravailin hetken ja päästin Iidan selkään (edelleenkin se sama Iida, Prinssin tarhakaveri Lillan omistaja), ja kapusin itse Lillan selkään. Iida ravaili hetken ja kokeili laukkaa, ja totesi itsekkin, että voi elämä kun tuo hevonen on kehittynyt parissa viikossa!
Iida hyppäsi ensin pari kertaa 55cm esteen, jonka jälkeen hyppäsi pari kertaa 65cm pystyn. Tämän jälkeen 65cm pysty nostettiin 70cm, ja Iida hyppäsi sitä muutamasti, ennekuin komensin hänet hyppäämään ensin 55cm pystyn, jatkamaan laukkaa pitkän sivun loppuun, ja laskemaan raville, sitten lähestymään 70cm pystyä ravissa ja esteen jälkeen taas laukkaa (samaa siis mitä itsekkin tein). Tämä sujui todella hyvin, ja Iidakin pääsi loppupuolella jo hyppyihin mukaan : D
Iida loppuverkkasi Prinssin, jonka jälkeen lähdimme tallille, siellä huuhtelin herrasen (oli hieman hionnut, vaikka olin ihan varma että se on mahdotonta saada hikoamaan!) ja kylmäsin jalkoja, tosin valitettavasti liian vähän aikaa, oli kiire koulun tallille jo.
Päivä sujui siis loistavasti, ja odotan jo kovasti seuraavaa kertaa kun pääsen hyppäämään (näillä näkymin perjantaina, jolloin pidän ensin Iidalle alkutunnista estetuntia ja hyppään sitten itse selkään ja pomppaan muutaman esteen, ehkä jopa laukassa). On se vaan niin hieno!
| Ai, näist voiki ravata! |
| Laukka näyttää nyt jo näi hyvältä (: |
| Pieni este, iso hyppy. |
| Oli se 55cm! |
| Ja tää 65cm |
| Näin ratsastamme turvallisesti! |
| Laukkaa, laukkaa! |
| Ja se virallinen EI-NÄIN -kuva (: |
| 70cm |
| Hää oli erimielt siit et kiipeenkö takasi selkää vai en ): |
| En taho, en taho, en taho! |
| Mut mie voitin sen taistelun (: |
-Jojo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan kommentoida nätisti (: