sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Uhh.

Joo-o.
On ollu sattuneesta syystä energiat vähän lopussa, joten on tää kirjottelukin vähän jääny.
Koko viime viikko meni oikeestaan siinä, kun Katja ratsasti ponia.
Olen siis koulun tallilla työharjoittelussa Katjan kanssa, joten jotenkin mennään sitten kaikkialle yhdessä, myös Prinssiä hoitamaan.
Viime viikolla (tai siis tällä viikolla) melkeinpä joka päivä tuli ratsatettua yksi koulun hevonen, ja illalla ei sitten oikein ollut energiaa omaa ponia liikuttaa, joten Katja sitten iloisesti ponia liikutti ja treenasi sen kanssa siirtymisiä. Torstai ja perjantai oli ponilla vapaa, ja lauantaina sitten olin reipas ja menin maneesiin päivällä ratsastamaan. Siellä oli joku ulkopuolinen tekemässä juuri laukka treeniä, ja poni ottikin siitä sitten vähän ispiraatiota, mutta loppujen lopuksi sujui oikein mainiosti.
Tänään käytiin sitten maastossa pitkästä aikaa, ja jostain syystä muistin miksi en ponila kauheasti maastoile. Alkumatka sujui ilman suurempia ongelmia, otettiin pari ravi pätkää ja paljon käyntiä, oli aika hankista, niin en viitsinyt hirveästi ponia rasittaa (halusin saada sen vielä pihalle tän päivän puolella). Kun käännyttiin takaisin tallia kohti, niin kaikki hauskuus alkoi. Ensinnäkin, käynti ei ole askellaji. Toiseksi, hiihtäjät ovat pelottavia siinä vaiheessa, kun niistä on mennyt ohi. Poni pomppi ja pyöri kuin puolukka, tiedätte kyllä missä. Ajattelin antaa ponille pitkät ohjat, et jos se sit lähtis etijä päin, mut ei, kun pomppi vaan enempi. Otin sitten ohjat käteen ja sitten poni lähtikin paniikkilaukkaa eteenpäin. Voisin väittää että poni on hieman ylienerginen, mutta onpahan aina erilaista (:

~ Jojo

1 kommentti:

  1. Jätin sinulle tunnustuksen blogiini :) http://uimakelluke.blogspot.fi/2013/02/blogitunnustus.html

    VastaaPoista

Muistathan kommentoida nätisti (: