Joo, eli pahoittelen taasen blogaus taukoa, mutta kun. : D
Sunnuntai meil oli vapaa, ja maanantaina mentiinki sitten ilman satulaa.
Olin tosi ylpee itestäni ku kestin siellä kyydissä ilman satulaa ja ravissa! Siis voi elämä sitä ravia, se on niin mahoton istua, mut kestin silti siellä kyyissä! Ja maanantain ratsastuksen tarkoitushan oli vain saada ponia rentoutuneeksi, ja se onnistuikin hyvin (:
Tiistai oli myös vapaa päivä.
Keskiviikkona käytiinkin sitten pomppimassa esteitä! Ai että poni oli taas niin hieno <3
Mentiin maneesiin, ja aluksi piti vain hieman kävellä ja ravailla ympäriinsä, koska koulun hevosia oltiin juoksuttamassa. Otettiin muutamat laukat, ne olivatkin taas hieman räjähtäviä lähtöjä, mutta loppujen lopuksi kuunteli sitten ihan hyvin pidätteetkin.
Kun koulun hevoset lähtivät maneesista, laitoimme yhden pystyn pitkälle sivulle (toki aluksi puomeina ja ristikkona), mutta sitten kun rupesimme kunnolla hyppäämään, niin ai että! Poni rupesi jo itsekkin hakemaan tasapainoa esteelle, eli nosti laukkaa ennen estettä, ja esteen jälkeen laukka oli niin pyörivää ja hyvää, että olin NIIN ylpiä ponista! Ja tosiaan, ei keretty hyppäämään kuin jonku 20min, mutta kerettiin silti hyppäämään 80cm estettä (:
Tänään oli sitten irtojuoksutus ja luottamusharjoituspäivä. Mentiin suoraan tarhasta kentälle, ja päästin ponin irti. Nakki lähti aluksi ravailemaan ja laukkailemaan ympäriinsä, mutta rauhoittui sitten ja siirryttiin luottamusharjotuksiin. Tehtiin ihan yksinkertaisia juttuja, luokse tulemista kutsuttaessa, vierellä kävelemistä, pysähtymistä ja takaosan västämistä. Hyvin meni, välillä vain lumen alla olevat yllätykset olivat kiinnostavampia, mutta yleisesti, hyvin meni (:
Kuvia saatte viikonloppuna, kun olen kotona, joten en voi muuta blogata, niin saatte sitten kunnon kuvapostauksen! (:
-Jojo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistathan kommentoida nätisti (: